Elämää ulkomailla - talveksi etelän kotiin

09.08.2020

Täällä on paljon sellaista mitä ei voi ymmärtää, Muumimamma sanoi itsekseen. - Mutta miksi kaiken oikeastaan pitäisi olla juuri niin kuin on tottunut? - Tove Jansson, Vaarallinen juhannus

Talvella etelän kotiin

Helmikuu 2020 vietettiin Bulgarian kodissa Dzhigurovossa. Hyvä lukija, ajattelet varmasti, että etelän talvi on aina samettisen lämmin, mutta joulu-helmikuussa Pirin-vuoren juurella, Sandanskin seudulla, on aina vähän jännittävää. Toisinaan helmikuussa jo tulppaanit tekevät nuppujaan, joskus taas ollaan tultu valkoisen lumen peittämään talvimaahan. Mutta varmaa on, että pihaltamme idän suuntaan katsoessa uljas Pirin on saanut hohtavan valkoisen lumimyssyn, samoin etelään Kreikan puolelle jäävät rajavuoret.

Tänä vuonna maa oli lumeton ja kirkas aurinko otti meidät vastaan. Lämpö ei hellinyt, sää oli tuulinen ja asteita vain niukalti yli kymmenen, lumikellot kukkivat pihassa. Muuten piha nukkui vielä talviunta. 

Suunnitelma tuloillalle 13 tunnin lento- ja bussimatkan jälkeen oli selvä - tuli takkaan, ruoka uuniin, kissa naapurista kotiin ja syliin, puhtaat lakanat sänkyyn ja uni vieköön matkaväsymyksen. Onneksi naapuri oli jo käynyt laittamassa patterit päälle ja siistinyt talon edustan toivottamaan meidät tervetulleiksi. Kissammekin muutti suorin tein naapurista omaan kotiin takkatulen ja sylin lämpöön.

Kuun lopussa lähtiessämme Suomeen mittari oli kohonnut jo lähes 20 plusasteeseen. Narsissit ja hyasintit avaavat kukkansa ihan lähipäivinä koristamaan autioitunutta pihaamme.


Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan. - Tove Jansson, Muumipappa ja meri