Esteetöntä retkeilyä - Sipoonkorpi

09.08.2020

Metsähän oli mun mieli,

kauvas kaupungin melusta,

honkien ikihumuhun,

ikikorven katvehesen. - Eino Leino

Olemme viettäneet talvikuukaudet Helsingin kodissamme ja harrastaneet lähiretkeilyä. Lunta ei tänä talvena ole vielä liikoja ollut, joten kaikki lähimetsät ovat oivia kohteita. Paikoitellen on märkä savi tuonut omat haasteensa pystyssä pysymiselle ja usein olen kävelyllä tuumaillut, olisiko lumen liukkauteen kuitenkin mukavampi pyllähtää kuin tuohon harmaaseen savivelliin.

Vaikka talvinen metsä saattaa kaukaa näyttää värittömältä, niin se ei pidä ensinkään paikkaansa. Kun, hyvä lukija, uteliaasti tarkastelet metsää, huomaat sammaleen kimaltavan kirkkaana, vesipisaroiden kimaltelevan oksissa ja havupuiden huokaavan tummaa vihreyttään. Ja kaikki metsän äänet ovat yhtä huumaavia, kuin kesälläkin! 

Käyn metsäkävelyllä useita kertoja viikossa, lähikohteita ovat usein Vantaalla Kuusijärvi sekä Kalkkikallio. Vaan pidän erityisesti retkeilystä koko perheen voimin - meillä se tarkoittaa ulkoilua kolmessa sukupolvessa. Lapset ovat jo nuoria aikuisia, minä siippani kanssa keski-iän ylärajoilla ja isovanhemmat jo lähempänä sataa kuin viittäkymmentä ikävuottaan. Kyllä tuntuu mukavalta kokoontua, ottaa eväät reppuun ja suunnata luontoon. Viimeisen kuukauden aikana on mukanamme ollut apuvälineenä pyörätuoli, jossa isäni saa levähtää, kun jalat uupuvat. Se tietysti on vaatinut tarkempaa valintaa kohteen suhteen, mutta onneksi täällä pääkaupunkiseudulla on mukavasti esteettömiä reittejä. Ajattelin kirjoittaa silloin tällöin muutamista retkistämme, ehkä ne innostavat myös sinua, hyvä lukija, lähtemään luontoseikkailulle.

Terve, metsä, terve, vuori,

terve, metsän ruhtinas!

Täs on poikas uljas, nuori;

esiin käy hän, voimaa täys,

kuin tuima tunturin tuuli. - Aleksis Kivi, Metsämiehen laulu

Sipoonkorven kansallispuisto ja Storträsk

Aurinkoisena tammikuun sunnuntaina suuntasimme Sipoonkorpeen. Olimme jo pari viikkoa aikaisemmin käyneet mieheni kanssa katsastamassa Tasakallio-Storträsk -reitin. Siellä leveä, sorastettu tie vie kilometrin päähän pienelle Storträskin järvelle, jonka rannalla on tulipaikka ja katos.

Kaunis ilma oli houkutellut muitakin retkeilijöitä ja pysäköintialue oli tupaten täynnä. Pieni odotus palkittiin ja parkkipaikan löydyttyä pääsimme taipaleelle. Soratie oli helppo kulkea ja pysäköinnin kohottamat stressiarvot laskivat hetkessä kauniissa metsässä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme liikkeellä pyörätuolin kanssa ja isääni tuntui alussa jännittävän kyydissä istuminen. Ehkä juuri sen vuoksi hän käveli ison osan matkasta itse menopeliään työntäen ja vasta viimeisten voimien kaikottua suostui kyyditettäväksi. 

Kilometri hujahti nopeasti - matkalla oli muutama jyrkkä mäki ja työntö- sekä jarrutusvoimaa vaadittiin. Onneksi sora oli kovettunutta ja pyörät rullasivat sutjakkaasti. Synkän metsän jälkeen näkyi Storträsk - aurinko hopeoi kauniin järven pinnan ja lämmitti mukavasti meitä retkeilijöitä.

Tulipaikalla oli pientä ruuhkaa, mutta seurueemme sai hyvän pöytäpaikan, nakit grillattiin ja eväät maistuivat ulkona mahdottoman maittavilta. Kuivia polttopuita oli iso liiteri puolillaan ja tuli paloi iloisesti. Mukana ollut Luca-koira nautti tohinasta ja grilliruokien hyvästä tuoksusta.

Hyvä lukija, kun kaipaat helppoa retkikohdetta kauniiseen luontoon, niin suosittelen Sipoonkorpea lapsille, vanhuksille ja kaikille siltä väliltä. Tulipaikalta voivat ketteräkinttuiset vielä kiertää kilometrin pituisen lenkin järven ympäri pitkospuita myöten. 

Luontoon.fi -sivuilla kerrotaan luonnon parantavasta voimasta ja sosiaalisesta vaikutuksesta. Se kyllä pitää paikkansa - juttu kulkee poristen, retken jälkeen keho on virtaa täynnä ja illalla Unijukka kolkuttaa silmiin jo iltauutisten aikaan.

Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen!

Ylt'ympäri ruskeat rungot läpi havujen vihreyden,

märät, kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa,

- en mitään maailmassa voi siten rakasta. 

- ote runosta Syysmetsässä, Saima Harmaja