Helsinki - niin paljon nähtävää ja koettavaa!

09.11.2022

Olen auktorisoitu Helsinki-opas ja rakastan työtäni. Hyvä kuulija, oletko koskaan ajatellut, että omalla kotikaupungillasi on tuhansia hienoja tarinoita kerrottavana? Kaikilla kaupungeilla on, eikä Helsinki ole poikkeus. Mietipä mennyttä elämäntapaa, talojen julkisivuihin piilotettua sanomaa tai tulevaisuuden pilvenpiirtäjiä. 

Olen työssäni oppinut, että jokaiseen kaupunginosaan, jokaiseen puistoon ja kaikille merenrannoille saa suunnitelua mielenkiintoisen kierroksen. Se vaatii työtä - jokainen uusi opastus on viikkojen tutkimisen ja opettelun tulos. Ja juuri sen takia jokaisella tehdyllä retkellä on oppaan sydämessä oma paikka. 

Olen tehnyt tänä syksynä ennätysmäärän uusia opastuksia, sillä ideoita oli niin paljon, etten osannut niistä valita. Eliel Saarisen hienoista kaupunkisuunnitelmaista oli ihan pakko päästä kertomaan Munkkiniemen kartanon ympäristöön. Ihana Tauno Palo - surusilmäinen näyttelijä ja laulaja - on sankarini tänä syksynä Taka-Töölön kulttuurikierroksella. 

Asun itse Helsingin Maunulassa, olen asunut suurimman osan elämästäni. Viime vuonna tekemäni Maunula-kävelykierros on ylistys 1950-luvun kaupunkikuvalle. Nyt jatkoin kotiseututeemaa ja tein Helsingin kävelyfestivaaleille leppoisat kierrokset ihanien omakotitalojen ja kauniiden puuutarhojen Pirkkolaan sekä Keskuspuiston polvella lepäävälle Maunulan uurnalehdon hautausmaalle.

Seuraava opastus on jo orastamassa mielessäni - nyt seuraa jotain tulisempaa, johon olen aloittanut materiaalin keräämisen palomuseosta.

You`ll never find rainbows

if you're looking down

- laulusta Swing little girl 1967